Yleisiä kysymyksiä virheiden tekemisestä

Kuinka paljon lasta pitäisi auttaa?

Olen antanut taaperoni auttaa ruoanlaitossa joka päivä. Se on hänestä useimmiten oikein mukavaa, mutta välillä hän turhautuu, koska jokin asia menee pieleen. Tiedän kyllä, että hän oppii virheistään, mutten ole varma milloin minun pitäisi vaatia häntä tekemään askareen loppuun asti ja milloin minun pitäisi itse hoitaa se loppuun.

Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että taapero on vielä kehitysvaiheessa. On päiviä, jolloin hän on hyvä asioissa, itsevarma ja täynnä energiaa jatkaa ja yrittää sinnikkäästi sekä päiviä, jolloin häntä väsyttää ja hämmentää, jos asiat eivät mene niin kuin hänestä pitäisi. Siksi on tärkeää oppia tunnistamaan lapsen kulloinenkin mielentila ja mukauttaa omia odotuksiaan sitä vastaavasti. Toisaalta pitäisi periaatteessa aina pyrkiä antamaan lapsen tehdä, mihin kykenee, ja auttaa häntä haastavissa asioissa. Lapsi on esimerkiksi saattanut voidella leivän, muttei oikein onnistu leikkaamaan sitä neljään osaan, jotta se mahtuisi eväsrasiaan. Aikuisen ei silloin kannata heti leikata paloja valmiiksi lapsen puolesta. Sen sijaan kannattaa ottaa veitsi ja näyttää lapselle tarkasti ja selkeästi, kuinka viipale leikataan kahtia. Näin puolet hankalasta vaiheesta on tehty hänen puolestaan ja lapsi on nähnyt, kuinka leipää leikataan. Sitten on aika tarjota hänelle tilaisuutta yrittää leikata palat vielä kerran puoliksi. Hän saattaa innostua yrittämään, mutta jos ei halua, leivän voi hyvin leikata hänelle. Jokainen kerta, kun lapsi tarkkailee aikuisen leikkaamista, auttaa häntä yrittämään myöhemmin taas itse.