Lukeminen ja laulaminen

Tuo tarinat ja laulut osaksi elämäänne

  • Laittakaa kirjoja esille eri puolille kotia, esimerkiksi koriin olohuoneessa ja hyllylle makuuhuoneessa. Kirjat kiinnostavat lasta enemmän, jos hän näkee niiden kannet eikä pelkkiä selkämyksiä.
  • Pitäkää hyllyllä vain muutama kirja kerrallaan ja aina kannet näkyvillä. Säilyttäkää loput kaapissa ja kierrättäkää kirjoja kaapin ja hyllyn välillä. Suurimmat suosikit on kuitenkin hyvä pitää aina esillä. Jos kaikki kirjat ovat koko ajan hyllyllä, lapsi saattaa vetää ne yhdellä kertaa lattialle etsiessään haluamaansa.
  • Ottakaa aina odotushuoneeseen mukaan kirjoja, kun käytte lääkärissä tai hammaslääkärissä.

Tutustuta lapsi tarinoihin ja lauluihin

  • Nyt lapsen on aika tutustua laajempiin tarinoihin, syy-seuraussuhteita käsitteleviin kertomuksiin sekä kirjoihin, joiden aiheena on ongelma, joka kaipaa ratkaisua. Näin lapsi oppii aikuisen avulla keskustelemaan kirjoista.
  • Kirjat auttavat lasta myös valmistautumaan omiin kokemuksiinsa. Jos perheeseen esimerkiksi on syntymässä toinen lapsi, esikoiselle on hyvä lukea vauvan syntymästä kertovaa kirjaa. Varmista, että kirja sopii lapsen ikäryhmälle. Lapsi on tässä iässä vastaanottavainen pelkoja ja tunteita käsitteleville kertomuksille. Hän kykenee samastumaan niiden tapahtumiin omien kokemustensa perusteella. Yhä on hyvä välttää satuja ja mielikuvitusmaailmoissa tapahtuvia kertomuksia. Tosielämä tarjoaa tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeksi aiheita, ja oman lapsuutesi suosikkeja ehditte kyllä vielä lukea aikanaan.
  • Lapsi osaa tässä iässä jo lempikirjojensa sanoja ja lauseita ulkoa. Hänestä saattaa olla mukavaa lukea kirjoja, joissa käsitellään laskemista, vastakohtia ja värejä. Kirjoista oppii uusia sanoja, mutta niitä ei pidä käyttää omien kokemusten korvikkeina. Eläintarhassa käyminen on paljon hyödyllisempää kuin eläintarhan eläimistä kertovan kirjan lukeminen.
  • Opetelkaa yhä uusia lauluja ja runoja. Laulakaa joka päivä, laulakaa pitkin päivää ja laulakaa rauhallista tahtia. Kun taapero laulaa, hän muodostaa sanoja ja lauseita mielessään jo kauan ennen kuin alkaa varsinaisesti tuottaa muiden kuulemia sanoja. Laula lapselle niin kauan kuin se on hänestä mukavaa. Lapsi, jolle lauletaan, alkaa nopeasti ymmärtää sanojen merkityksiä ja käyttöyhteyksiä. Lapsi nauttii siitä, miltä hänen oma lauluäänensä tuntuu ja kuulostaa.
  • Ota selvää, mistä runoista lapsi kiinnostuu lukemalla hänelle lasten runokirjoja. Opettele runot sitten ulkoa, jotta voitte nauttia niistä yhdessä lapsen kanssa. Lapsi innostuu kovasti sanoista. Hän oppii runot nopeasti ulkoa ja alkaa leikitellä sanoilla.
  • Kirjoja voi valita myös lapsen omien kiinnostuksenkohteiden perusteella. Esitä lapselle lukiessasi kysymyksiä kirjan kuvista. Laajenna keskustelua tekstin pohjalta ja liitä se lapsen omaan elämään. “Muistatko, kun me näimme kävelyllä sen kultaisennoutajan?” Annat uusia sanoja käyttämällä ja toistamalla lapselle paljon tilaisuuksia niiden oppimiseen. Anna näiden vuorovaikutustilanteiden jatkua pitkään, ja anna lapsen johtaa keskustelua.

Järjestä aikaa lapsen kanssa lukemiselle ja laulamiselle

  • Luku- ja lauluhetkien on tässä iässä yhä tärkeää olla osa lapsen jokapäiväistä elämää. Yhdessä lukeminen ja laulaminen on lapselle yhtä mukavaa puuhaa kuin leluilla leikkiminen. On tärkeää, että elämänne lapsen kanssa on täynnä lauluja ja kirjoja, joista voitte nauttia yhdessä pitkin päivää aina, kun teillä on hetki aikaa.