Puutu käytöksen syihin

Valmistele ympäristö, jossa pystyt puuttumaan lapsen käytöksen syihin

  • Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta hyvä tapa puuttua esimerkiksi kiukkukohtauksiin on miettiä, mistä ne johtuvat ja puuttua sitten käytöksen varsinaisiin syihin. Sitä varten täytyy opetella havainnoimaan lasta ja huomaamaan, millaiset asiat saavat aikaan kiukkukohtauksia tai saavat lapsen itkuiseksi ja surulliseksi.

Luo lapselle yhteys ei-toivottua käytöstä muuttavaan ratkaisuun

  • Kun käytöksen syy on selvillä, siihen voidaan puuttua. Onko lapsi nälkäinen tai väsynyt? Hän tarvitsee siis ruokaa tai unta. Käykö hän ylikierroksilla? Silloin on aika rauhoittua. Tunteeko lapsi itsensä ulkopuoliseksi tai unohdetuksi? Tällöin lapsi tarvitsee aikuisen täyden huomion, ei vain puolittaista läsnäoloa samalla kun vilkuilet toisella silmällä tietokonetta. Onko lapsi turhautunut? Silloin hän tarvitsee aikuisen apua.
  • Jos lapsen on vaikea hyväksyä pettymystä, aikuisen on tärkeää pysyä rauhallisena ja hallita tilannetta. Jos lapselle antaa periksi, kun hän kirkuu ja vaatii jotakin, hänen on vaikeampi vastaisuudessa hyväksyä muitakaan rajoja. Tällaisissa tilanteissa ei myöskään pidä esittää uhkauksia – ei varsinkaan sellaisia, jotka eivät kuitenkaan pidä: “Jos et nyt lopeta huutamista, et pääse puistoon nyt etkä myöskään ensi viikolla.” On parempi odottaa kärsivällisesti lapsen rauhoittumista ja jatkaa sitten eteenpäin. Lapsen huonoa käytöstä ei pidä ottaa uudestaan puheeksi sen jälkeen, kun tilanne on ohi.

Järjestä aikaa

  • Muista aina pysähtyä miettimään, mistä lapsen käytös johtuu, ennen kuin reagoit siihen. Miettimishetki saattaa auttaa aikuistakin rauhoittumaan ja välttämään ylireagoimista ja pääsemään siten ratkaisuun, jolla tilanne rauhoittuu.