Yleisiä kysymyksiä pikkuvauvan kielestä ja vuorovaikutuksesta

Onko tutista haittaa lapsen kielelliselle kehitykselle?

Saan vauvani hiljenemään helpommin ennen nukahtamista, kun annan hänelle tutin. Olen kuitenkin kuullut, että tämä saattaa vaikuttaa hänen kielelliseen kehitykseensä. Onko tämä totta?

Puhe- ja kieliterapeuttien mukaan tutin jatkuva käyttö jokelteluiässä voi johtaa puheenkehityksen ongelmiin, jotka saattavat jatkua vielä tutista luopumisen jälkeenkin. Tutti estää lasta harjoittelemasta äänteitä huulillaan, kielellään, suullaan ja leuallaan ja rajoittaa siten jokeltelua – yhtä puheenkehityksen tärkeimmistä vaiheista. Lapsi on ensimmäisen ikävuotensa aikana virittäytynyt imemään itseensä ympärillään kuulemaansa kieltä ja alkaa muodostaa äänteitä. Tutti rajoittaa tässä iässä kielellistä kehitystä.

Edistääkö viittomien käyttö kielellistä kehitystä?

Olen lukenut, että lapsille saattaisi olla hyödyllistä oppia viittomakieltä, jotta he pystyisivät kommunikoimaan jo ennen kuin oppivat puhumaan. Ennen kuin ryhdyn opettamaan lapselleni viittomia, haluaisin tietää, onko siitä todella hyötyä vai hidastaako se jopa lapsen puhumaan oppimista.

Viittomakielen käyttöä pienten lasten kanssa on perusteltu sillä, että muutaman viittoman oppiminen helpottaa turhautuneen lapsen viestimistä siinä vaiheessa kun hän ei vielä osaa puhua. Menetelmän vastustajien mukaan viittomien käyttö saattaa vähentää lapsen motivaatiota opetella puhumaan. Mikään ei kuitenkaan voi korvata lapsen ja aikuisen kahdenkeskistä vuorovaikutusta, ja lapsi oppii puhumaan ainoastaan sanoja kuulemalla. Lapsen elämässä mukana olevat aikuiset tuntevat kyllä lapsen niin hyvin, että osaavat tulkita, mitä hän yrittää sanoa ilman viittomiakin. Jos vauvaviittomia kuitenkin käytetään, on erittäin tärkeää sanoa vastaavat sanat myös ääneen.

Mitä kieltä meidän pitäisi puhua?

Mieheni on ranskalainen ja minun äidinkieleni on suomi. Haluaisimme, että lapsemme oppisi puhumaan kumpaakin kieltä sujuvasti, mutta emme oikein tiedä, miten pystymme varmistamaan sen. Miten meidän pitäisi toimia?

Lapsi kykenee jo hyvin varhaisessa iässä oppimaan helposti minkä tahansa ympärillään puhuttavan kielen. Jos haluatte lapsestanne kaksikielisen, on erittäin tärkeää pitää huolta siitä, että hän kuulee sekä suomea että ranskaa heti syntymästään saakka. Ihannetilanne on se, että kumpikin vanhempi puhuu johdonmukaisesti kaikissa tilanteissa lapselle omaan äidinkieltään. Näin lapsi omaksuu kummankin kielen ja kehittyy aikanaan kummassakin yhtä vahvaksi. Lapsi saattaa oppia toisen kielen nopeammin ja saattaa ajoittain tuntua kieltäytyvän toisen kielen puhumisesta vaikka vaikuttaakin ymmärtävän sitä. On tärkeää jatkaa johdonmukaisesti oman äidinkielen puhumista, vaikka lapsi vastaisikin toisella kielellä. Hän arvostaa kyllä aikanaan sinnikkyyttänne luoda hänelle vahva pohja kummassakin kielessä.