Montessoriperiaatteet

Montessorikasvatus perustuu seuraaviin perusperiaatteisiin:

Lapsen tarpeet vaihtelevat ikäkausittain

Maria Montessori tunnisti lapsen ja nuoren kehityksessä neljä eri kehityskautta: 0–6-, 6–12-, 12–18- ja 18–24-vuotiaat.

Monet psykologit ovat laatineet näiden kausien kuvauksia, mutta Montessori on ainoa, joka on luonut tavan hyödyntää kehityskausia koskevaa tietämystä kasvatuksessa ja siten määritellyt kasvatuksen uudelleen ‘avuksi elämälle’ ('aid to life'). Montessoriajattelu perustuu siihen, että lapsen luontaista kehitystä tuetaan kokonaisuutena. Montessorin mukaan jokaisella lapsella on herkkyyskaudet, joiden aikana hänen on erityisen helppo omaksua kehityskauteen liittyviä taitoja ja asioita.

Lapsella on aivan oma tapansa oppia

Lapsen mieli vastaanottaa kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana kaiken ympäröivästä maailmasta. Tästä johtuu, että vastasyntynyt kykenee oppimaan minkä tahansa kielen ja sopeutumaan mihin tahansa kulttuuriin pelkästään sen parissa elämällä. Kuusi ensimmäistä ikävuotta ovat kasvatuksessa erityisen merkityksellisiä lapsen vastaanottavaisen mielen ansiosta.

Lapsi on luonnostaan oppimishaluinen

Lapsi on syntymästään kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja sen tutkimisesta. Hän pyrkii löytämään merkityksiä kaikelle kokemalleen sekä itsenäistymään ja saavuttamaan tavan kommunikoida muiden kanssa. Lapsi haluaa tunnustella esineitä käsillään oppiakseen, mitä ne ovat. Lapsi keskittyy tekemäänsä ja toistaa asioita. Toisto kuuluu ihmisen luontaiseen käyttäytymiseen kautta elämän ja auttaa vauvaa kehittymään ja sopeutumaan uuteen elinympäristöönsä.

Lapsi käy läpi useita oppimisen herkkyyskausia

Lapsen kehitykseen liittyy jaksoja, jolloin hän on erityisen herkkä tietyille asioille ympäristössään. Näiden kuuteen ensimmäiseen ikävuoteen ajoittuvien herkkyyskausien aikana lapsi kaipaa tekemistä, jonka avulla hän oppii kieltä ja kehonhallintaa sekä kehittämään ajatteluaan niin, että kykenee hahmottamaan ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Nämä herkkyyskaudet kestävät vain rajallisen ajan ja hiipuvat noin kuusivuotiaana. Herkkyyskaudet luovat aikataulun lapsen luontaiselle kehitykselle. Montessorimenetelmässä painotetaankin erityisen paljon kunkin lapsen yksilöllistä kehitystahtia kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana.